Toinen nimpparisankari on pienestä asti ollut armoton futari-intoilija, niin tietenkin hän bongasi itselleen jalkkis-aiheisen kakkukuvankin.. 

Kaksi makeaa täytekakkua tuskin olisi meillä tullut syödyksi, joten toisesta oli väsättävä suolainen versio. Juuson haluama kuva soveltuikin voileipäkakkuun vallan mainiosti, sillä "nurmikenttää" oli helppo jatkaa kakun reunoille!

Kakun teossa rimaa nosti aika korkealle se, että olin elämässäni tehnyt vain yhden ainoan voileipäkakun tätä ennen -noin 20 vuotta takaperin! (Syönyt niitä sensijaan olen senkin edestä, ja minulla oli jonkinlainen mielikuva siitä, miltä kakku VOISI maistua..)

Tulostelin netistä erilaisia ohjeita, mutta en jaksanut syventyä niiden lukemiseen. Tuntui että niissä oli kauheasti eri aineita ja sitä sun tätä ja jos vaikka mitä.. Kaupassa kasasin kärreihin sekalaisia tarvikkeita sekä lihakakkuun että kalakakkuun -kun en osannut päättää kumpaa tekisin! 

Olin kaupan kylmähyllyltä löytänyt CremeBonjourin Tomaatti-Välimeren yrtti -ruokafraichen, ja sitä halusin ehdottomasti kokeilla. Joten sitä sitten monitoimikoneeseen, sekaan laitoin kylmäsavulohta ja purkin tavallista ranskankermaa. Halusin reilusti tomaatinmakua, niin tomaattipyreetä mukaan ja vielä tilliä. Siinäpä se sitten, täytteet oli kasassa ainakin yhteen väliin :-)

Lohta ostaessani olin siitä vierestä poiminut matkaan Chipsinan Jäämerensalaattia. Se on aivan mielettömän hyvä, valmis majoneesityylinen katkarapu-kalasalaatti! Olen aiemmin käyttänyt sitä mm.suolakeksien ja patonkien kanssa. Nyt se päätyi voileipäkakkuun!

Ja tässäpä kakun aineet kokonaisuudessaan:

NINNUN VOILEIPÄKAKKU

8 vaaleaa paahtoleipää (Oululaisen Reilu)

8 ruistoastia (Fazer)

n. 1-2 dl vettä

1/2 kasvisliemikuutio

Täyte 1:

1 prk Creme Bonjour Tomaatti-Välimeren yrtti ruokafraiche

1 prk maustamatonta ruokafraichea / ranskankermaa

1 prk tomaattipyreetä

1 pkt (350g) kylmäsavulohta

tilliä

Täyte 2:

1 prk Chipsina Jäämerensalaattia

* Kiehauta vesi ja lisää joukkoon kasvisliemikuutio.

* Leikkaa terävällä veitsellä paahtoleivistä reunat pois.

* Laita 4 kpl vaaleita leipiä vierekkäin, kostuta hyvin vesi-kasvisliemiseoksella.

* Laita täytteen 1 ainekset monitoimikoneeseen ja sekoita tasaiseksi massaksi.

* Levitä n.puolet (tai hieman vajaa) täytteestä vaaleiden, kostutettujen leipien päälle.

* Laita 4 kpl ruistoastia ja kostuta.

* Lisää tähän toiseen väliin Jäämerensalaatti.

* Taas 4 kpl vehnäpaahtista ja kostuta.

* Kolmanteen kerrokseen lohitäytettä.

* Viimeiseksi ruistoastia ja kostuta hyvin.

* Anna tekeytyä vähintään yksi yö, mielellään jopa kaksi niin kakku saa kunnolla vetäytyä!

KUORRUTUS:

1 prk sitruuna tuorejuustoa

1 prk maustamatonta tuorejuustoa

1 prk smetanaa

koristeeksi tilliä, persiljaa..

* Sekoita tuorejuustot ja smetana keskenään, kuorruta kakku seoksella. Koristele! Päällehän voi laittaa tomaattia, kurkkuja, paprikasuikaleita, viinirypäleitä..

***

*Ohjeen mukaiset määrät riittävät yhteen pitkään kakkuun (esim. Tupperin Voileipäkakku-kupuun).

*Pyöreään kakkuun käytin 18 palaa vaaleaa leipää, ja 18 palaa ruistoastia. Täytteet tein kaksinkertaisina. Ja tuo kuorrutuksen annos on reilu, riittää päällystämään myös pyöreän kakun, sekä pursottamaan kakun päälle "reunakummun". 

***

 

*Tässä hieman vaihekuvaa.. Kuorrutin kakun ja lisäsin persiljaa & tillisilppua reunoille. Tämän jälkeen laitoin kakkukuvan ja pursotin hieman korkeammat reunat päälle ja siihen taas vihreää..

*Ja täytyy kyllä sanoa, että kakusta tuli tosi hyvää ottaen huomioon että en ole voileipäkakkuja tehnyt, ja täytteetkin keksin itse..