Kaikissa blogeissa aina kerrotaan miten hienosti lasten kanssa leipominen sujuu, joten raotanpa nyt meidän salaisuuksien verhoa kaksivuotiaan kanssa "leipomisesta".. eli tässäpä otteita tosielämästä täystuhon kanssa :-)

Minun ei tarvitse ottaa kuin vatkain esille, niin jo saan Joosuan, 2 v, auttamaan kerman vatkauksessa. Hän pitelee vatkaimen päältä kiinni, minä vatkaimen päästä. Kerma on kulhossa vielä aivan juoksevaa, ja vatkain kaikista hiljaisimmalla teholla. Ehtii kulua noin kolme sekuntia, niin jo pienet vikkelät sormet saavat napsautettua vatkaimesta kaikki turbotehotkin täysille ja samassa sekunnissa keittiön seinätkin saavat kauniin, valkoisen ja valuvan, kermakuorrutteen.. 

Lopulta saadaan kermaa vatkattua senverran, jotta kakkuun sitä voipi laittaa. Päällystäessäni kakkua Joosua seuraa tapahtumaa erittäin tarkkaan viereiseltä tuolilta. Samalla kun yritän levittää kermaa, pidän pikkuherraa tiiviisti silmällä ja kaiken aikaa estän häntä mm. kaappaamasta kermakulhoa, tökkimästä sormillaan kakun pintaa, kiipeämästä pöydälle, horjahtamasta tuolilta, pikkuautojen törmäystä kakun reunoille, sekä monen monesta muusta "vahingosta".

Vihdoin on pursottelujen vuoro. Joosua on välissä kyllästynyt katselijan osaansa ja mennyt leikkimään leluillaan (huh huijaa!). Kakun pinta on suunnilleen tasainen ja teen viimeisiä pursotuksia. Kohta pääsisin koristelemaan.. Samassa pieni apurini ryntää paikalle heittäen vauhdilla kaksi pehmoleluaan suoraan kakkuun päin! En ehdi edes käsiäni lentopehmojen eteen nostaa.. ainoa mitä ehdin on tajuta ajatus täydellisestä katastrofista ja kirahvista kakussa.. (Siitähän se isomummo tykkäisi!)

Mutta elämä on ihmeellisiä yllätyksiä täynnä, kummankaan eläimen lentoreitti ei tyssännytkään kakkuun, ehei, ei lähellekään! Suotta meinasin sydäriä saada! Hevosen lento päättyi noin viiden sentin päähän kakkulautasen sivuun ja kirahvi pysähtyi VASTA kakun jälkeen, väliä kakkuun tuli karkeasti arvioiden jopa vajaat kymmenen senttiä!

Siinä vaiheessa otin karvakaverukset ja istutin ne pöydälle, jossa "ne voisivat katsella kakkua kaikessa rauhassa.."

Enää tarvitsi vain rauhoittaa villinä juokseva viidakkovekara, jottei kakku saisi enempää ylimääräisiä lisäkoristeita.. Kakku oli koristeita vaille valmis, ja kermaakin vielä kulhossa. No, Joosuaahan ei tarvinnut kahta kertaa pyytää kaalimaan kermakuppia..

Laitoin kakun viileään siksi aikaa kun etsisin koristeet. Kaapista löytyi persikanvärisiä sokerikoristekukkia. Ne olivat ainoita, mitä oli niin paljon että hyvin riittäisivät sekä kakun päälle että pursotuskohtiin ja vielä voisi sivut ja alareunankin niillä koristella..

Mieleeni juolahti vielä hieman tuunata kukkia. Siispä kultajauhetta esiin ja hopeakuulia kehiin! Jauheen sivelin säilytysrasian päällä ja valmiin kukkasen laitoin rasian kannen päälle odottamaan. Viimeiseksi sitten pieni pisara tomusokerikuorrutusta, millä kuulan saisi pysymään paikoillaan.   

Olin vasta ihan alkumetreillä tässä tuunaustouhussa, vain pari kukkaa saanut siveltyä. Lähdin tekemään sokerikuorrutusta, ja sen että selkäni käänsin, sain tomusokerit kuppiin ja vettä sekaan. Sekoitin aineksia samalla kun kävelin takaisin pöydän ääreen. 

Ja voi järkytys mikä näky minua kohtasikaan!! Tämän täytyi olla jo painajaisunta.. Joosua oli vallannut äskeisen paikkani välittömästi, ja oli nyt polvillaan tuolilla, sivellin toisessa kädessä ja kukkasia toisessa kädessä.. (Täytyy näin jälkikäteen myöntää että hienoa oli pojalla siveltimen käyttö, mutta tuossa hetkessä en siitä vain kovin vuolaasti kiitellyt..)

Ja kylläpä minulla olikin harvinaisen KULTAINEN pieni kondiittorin alku, nimittäin yltä päältä kultajauheessa! Jauhetta oli enemmän hänen päällään, keittiön pöydällä sekä lattialla kuin mitä enää oli purkissa. Ja tosi tehokasta oli hänen ajankäyttönsä ollut, hopeakuulia vieri puolipurkillista pitkin pöydän pintaa ja suurin osa sokerikoristeista oli lattialla!

Voi apua! Tähän hätään en kyllä ennättänyt alkaa uusiakaan kukkia massasta väsäämään, joten oli tyytyminen niihin muutamaan mitkä vielä olivat koskemattomina rasioissa..

Uskokaa tai älkää, lopulta sain koristeita jopa kakkuunkin asti ja kakun vielä mummon kahvipöytään. Kaikkien aamuisten katastrofien jälkeen kakku myöhästyi VAIN parisen tuntia. Ainekset & fiilikset oli kotona jo siihenkin että koukkaan matkalla leipomon kautta hakemaan vähemmän kovia kokeneen täytekakun..