Tässäpä tämän bloginpitäjän Vanhenemispäivän kakku viime talvelta :-))

Olin joskus törmännyt pikeerikoristeltuihin kakkuihin näissä netin leivontaympyröissä pyöriessäni,

ja omille synttäreillehän sitä voi testailla mitä vain ;-D

Kakun pohjana on kääretorttulevy, jonka päällä mansikka-vadelmamoussea & valkosuklaamoussea.

Ohjeet löytyvät täältä, pienin muunnoksin:

Eli mansikoiden kanssa oli myös vadelmia.

Samoin suklaa oli virolaisen Kalevin valmistamaa todella suussasulavaa Mansikka-crisp-valkosuklaata.

 Siinä on valkosuklaan seassa kuivattuja mansikanpalasia ja pieniä rapeita "muroja" (riisimuroja?).

Tuota suklaata on saatavissa myös mustikanmakuisena.

Virosta asti Kalevin suklaita ei tarvitse välttämättä hakea (joskin siellä sitä myydään myös suurempina levyinä), vaan

Suomessa niitä on myynnissä ainakin Prismoissa ja S-Marketeissa.

Kakun kuorrutin Dr.Oetkerin Sokerimassalla (mainiosti kauliutuvaa pehmeää massaa!).

Päällikoristeet pursottelin pikeerillä (voita + tomusokeria).

Punaiset kukat tein punaisella geelivärillä värjätystä sokerimassasta.

Joissakin kukkasissa, samoin kuin kakun pinnalla siellä täällä, on koreisteina helmiäiskuulia.

Ja kakun päälle ripottelin vielä bling-blingiä