Joosua täytti 3v. viime syyskuussa, ja tahtoi Puuha-Peteä.. Tällaisen kakun isosisko Jatta sekä äiti saivat aikaiseksi. Jatta, 11v., teki aivan itse tuon maalauksen marsipaanille, ja äidin hommiksi jäi täyttäminen & kermojen pursottelut.

Pohjana kakussa on 4 kääretorttulevyä, ja väleissä sekahedelmiä + vaahdotettua FloraVispiä. Sekahelmät tuovat kakkuun kivan & raikkaan maun, eikä kakusta tule niin öklömakeaa. (Toki öklömakeatkin ovat joskus paikallaan Hymy  ) Pursotuksiin käytin keltaisella pastavärillä värjättyä FloraVispiä. Nuo ruskeat "rullat" oli Kellogsin suklaatäytteisiä "vohveleita", joita löytyy kaupan piparihyllyltä.

***

Päällä olevan Puuha-Peten Jatta teki näin:

-hän kauli marsipaanin litteäksi 2-3 mm paksuiseksi tasaiseksi levyksi

-sitten hän etsi kuvan jonka Joosua kakkuun halusi (löytyi värityskirjasta!)

-sen jälkeen Jatta otti leivinpaperia hieman enemmän kuin mitä kuvan suuruus oli ja asetti levinpaperin kuvan päälle

-seuraavaksi hän piirsi Puuhiksen ääriviivat mustalla elintarviketussilla

-sen puolen leivinpaperista, missä Puuha-Peten ääriviivat oli, Jatta painoi kaulitulle marsipaanilevylle

-ääriviivat tarttuivat marsipaaniin yllättävän hyvin, ja sitten ei muuta kuin värityspuuhiin!

-koko Pete on väritetty elintarviketusseilla, paitsi ihokohtiin Jatta siveli hennon roosan väristä tomuväriä. Samoin taustalle hän levitti keltaista tomuväriä.

..ja niin olikin Pete valmis kakun päälle :-)

 

"PUUHA-PETE KAIKEN KORJAA,

PUUHA-PETE, TIETENKIN.."